Ukkohallan Cable Wakeboard -keskus

Tule kokeilemaan jotain täysin uutta kesätekemistä Suomen ensimmäiseen ja maailman pohjoisimpaan Cable Wakeboard -keskukseen Ukkohallaan. Olipa ryhmäsi iso tai pieni polttariporukka, yritysryhmä, urheiluseura tai tulitpa yksin, kaksin tai lasten kanssa - cable wakeboard -radalla viihdyt tunnin jos toisenkin!

Näyttävän lajia kannattaa ehdottomasti kokeilla Ukkohallassa vierailessaan. Esimakua kesästä saat alla olevasta videosta, jossa alan taitajat esittelevät temppujaan vuoden 2009 SM-kisoissa. Tervetuloa nauttimaan kesästä wakeboardingista Ukkohallaan!

Cable Wakeboard EM-kisat

Kansainvälinen vesihiihtoliitto International Water Ski Federation (IWSF) järjesti yhdennettoista Cable Wakeboard EM-kilpailut Kainuun Ukkohallassa, maailman pohjoisimmalla kaapeliradalla 30.7. –2.8.2009. Kyseessä olivat tämän näyttävän vesiurheilulajin ensimmäiset Suomessa pidettävät EM-kilpailut. Kilpailuissa taituroivat Euroopan huiput yhteensä yli kolmestatoista maasta. Ukkohallalle kisojen saanti oli suuri kunnianosoitus, sillä itse rata on ollut käytössä vasta kesästä 2008.

Cable wakeboard on näyttävä laji. Sitä on kaavailtu olympialaisten näytöslajiksi. Cable wakeboard -rataan on rakennettu erilaisia hyppyreitä ja reilejä, joissa tehdään erilaisia vapaavalintaisia temppuja. Tuomarit arvioivat kunkin kisaajan suoritukset näyttävyyden javaativuuden mukaan.

 

Santtu and Teemu GOPro in Ukkohalla from Teemu Muhonen on Vimeo.

Ukkohalla Cable Wakeboard SM -kisat 2010 from Slingshot Finland on Vimeo.