Hae
UkkohallaMajoitusRinteetWakeKylpylaAktiviteetitKokousMuut palvelutGalleria

Ukkohallassa pelattiin baarisählyn MM-tittelistä

Tämän kesän aktiivisimmaksi kesäkeskukseksi osoittautunut Ukkohalla keräsi 19.9 - 20.9.2009 viikonlopulle satoja ihmisiä seuraamaan Baarisählyn MM – kilpailuja. Tapahtumaan osallistui liki kaksikymmentä joukkuetta ympäri Suomen, mukana tietysti SM-joukkue (Team Lepo) tältä vuodelta. Mestareille vastusta riitti useasta joukkueesta ja tunteet kävivät kuumina varsinkin finaalipeleissä. Baarisählyn ideana on ensisijaisesti hauskanpito lajin ympärillä sekä aktivoida paikallisia sählyseuroja varainhankintaan, kertoo tuottaja Kassu Kivimäki. Finaalijoukkueista paistoi läpi vakavat ilmeet ja joukkuetoverit pitivät huolen siitä, ettei alkoholin nauttiminen heikennä pelisilmää. Kannatusjoukot nostattivat tunnelmaa entisestään epäillen tuomareiden tekemiä ratkaisuja. Aika ajoin pelikenttä olikin pullollaan pelaajia ja joukkuekannattajia hurraamassa tai buuaamassa.

Finaalipelien tunnelma oli mahtava ja pelisuoritukset loistavia. Vuodelle 2010 baarisählyn MM kilpailut tulevat saamaan varmuudella jo ainakin ruotsalaista väriä. Joten Suomi-Ruotsi fiilis on tulossa baarisählyynkin!

Tulokset:

Miehet:

  1. Team Lepo (Niilo Hämylä, Antti Äijälä)
  2. Team Halti
  3. Team Playboys

Naiset:

  1. Team Näkäräiset Oulu